Välillä on päiviä, että elämä ei ole ollenkaan kivaa, ei edes siedettävää. Välillä tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tenavat on pelkkiä pahan sisuisia kakaroita ja mieskin vain v...tuilee. Talo on kuin pommin jäljiltä ja mitään ei ehdi tehdä. Sellaisia päiviäkin on, ikävä kyllä. Mutta onneksi joukossa on päiviä, jolloin kaikki sujuu. Tenavat on hyvällä tuulella ja mieskin on ihana. ;) Joskus sitä miettii, että onko lasten kasvatuksessa mennyt joku pahasti pieleen, kun Peetu tekee kaiken päinvastoin kuin sanoo. Pureminen on iso ongelma. Onneksi pureminen rajoittuu (ainakin toistaiseksi) vain minuun ja Janneen. Leevin päällä pomppiminen... Kun ei Peetu oikein ymmärrä, että Leevi ei kestä, jos sen päälle menee makaamaan tai seisomaan. Tai sitten Peetu ymmärtää ja tekee sen tahallaan. Jotenkin Peetun ilme kertoisi siitä, että hän kyllä tietää ettei saisi, mutta tekee kuitenkin. Kaippa tilanne ajan kanssa rauhoittuu. Kun vain ei Leevi menisi rikki ennen sitä. Peetu pitäis saada innostumaan lelujen keräämisestä... Miten ihmeessä?! Sitä ei tippaakaan kiinnosta, onko lelut levällään vai ei. Mutta toisaalta, tarviiko pari vuotiaan vielä lelujaan siivotakaan? En tiedä. Jotenkin vain tuntuu, että kaikki aika mitä on, menee paikkojen järjestelyyn, Peetun kanssa taisteluun ja miehen kanssa tappeluun... Yritän ajatella, että perheessä, jossa lapset on vielä pieniä, ei tarvitsekaan tavaroiden olla ihan juuri paikoillaan, eikä haittaa, vaikka sohvan alla ja nurkissa vilahtaa villakoiria, tai kun ei ole kuin kaupan pullaa kun ei "ehdi" leipoa. Tiedän kyllä, laiskuuttakin on, mutta kyllä vuorokaudessa on ihan liian vähän tuntejakin. Ainakin niitä Ihan Omia tunteja, jolloin ei tarvi välittää kuin itsestään. Jolloin ei tarvitsisi kuunnella parivuotiaan narinoita, Annamullekaikkihetipaikalla! Jolloin saisi tehdä sitä mikä juuri sillä hetkellä itsestä tuntuisi hyvälle. Virkata, pistellä, lukea, löhötä... Ihan mitä vaan! Olisi ihana joskus taas lukea sängyssä peittojen alla ennen nukkumaanmenoa. Mutta ei voi, kun Peetu nukkuu samassa huoneessa ja siellä on liian hämärää lukemiseen ilman valoa... Ehkä olen ihan liian itsekäs, kun vaadin aikaa itselleni... Mutta muuten en jaksa. Väkisin mieleen hiipii ajatus, että olenkohan huono äiti, kun kaipaan niin kipeästi omaa aikaa. Samaten olen miettinyt, että milloin lapsi on ylivilkas? Välillä tuntuu, että Peetulle ei riitä mikään. Aina on ylimääräistä virtaa ja poika hyppii seinille. Vai onkohan tuo ihan normaalia?! Tiedä häntä, pitää tarkkailla tilannetta sitten, kun alkaa taas normaali arki ja Peetukin pääsee hoitoon kavereiden luo...

Asiasta ihan toiseen! Eilen vein postiin sen Mail art ryhmän ristipisto kirjekuoren! Tuli hyvä mieli kun postineiti kehui kuorta tosi kauniiksi ja omaperäiseksi! :)

Voitettiin lotostakin, viisi oikein. Kait sillä jotain 50 euroo tulee! ;)