Juuri päätettiin, että lähdetään huomenna ajelemaan Jalasjärvelle. Äitillä on perjantaina vapaapäivä ja ajateltiin lähteä silloin Peetun kanssa Ähtärin eläinpuistoon. Jätetään Leevi muorin hoitoon. ;)

Aamupäivällä tosin on ensin Peetun hampaitten tarkistus. Edellisellä tarkistus kerralla ei antanut hoitajan yhtään katsoa suuhun. Mutta jospa nyt antais. Tarkoituksena olikin saada Peetu tottumaan hampaitten tarkistukseen, kun kuulemma (sen hammashoitajan kertoman mukaan) 3 vuotiaana pitäis saada jo ihan kunnolla hampaat katottua. Saas nähdä antaako katsoa...

Sitten olis vielä klo 17 Peetulla korvakontrolli. Tai siis lähinnä siellä nyt vain katsotaan, että onko putket vielä korvissa. Luulisin että ovat, ainakaan en ole huomannut, että olisivat tippuneet. Vaikka eipä sitä välttämättä huomaakaan. Niin tuhottoman pienethän ne putket on. Tuon lääkärin jälkeen sitten lähdetään ajeleen Jalasjärvelle. Ja ehkä lauantai aamulla ajetaan Vaasaan kavereita moikkaamaan tai sitten ejetaan kotia. Aika näyttää.

Tänään aamulla käytiin Jannen veljen luona. Peetu pääsi vähän touhuamaan Joonas serkkunsa kanssa. Melkein joka päivä se onkin kysellyt hoitokavereittensa perään. Huomaa että Peetu kaipaa leikkikaveria.  Vaikka itse kuinka yrittää leikkiä Peetun kanssa, niin eipä se silti ole sama asia.

Ja sitte mulla oli se parturi! Johan oli helpotus kun pääsi siitä hirveestä hiuskuontalosta eroon! Ihan kuin olis uus ihminen astunut parturin ovesta ulos. Seuraavan ajankin varasin jo valmiiksi. Ja silloin on myös värjäys!

Lueskelin tuossa näitä vanhoja tekstejäni ja ajattelin, että ne jotka tätä lukee, niin varmaan luulee että elämämme on aina ruusuilla tanssimista kun en ole paljoa viitsinyt sitä toista puolta tuoda esille. Mutta sen kyllä paljastan, että elämä ei todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista, kun tuntuu, että elämä on välillä ihan syvältä! ;)

Tänään oli juuri sellainen hetki. Olis tehnyt vain mieli vajota jonnekin pois ja palata asiaan sitten, kun kaikki on taas hyvällä päällä! Kun neljä ihmistä sattuu yhtäaikaa olemaan kuin perseelle ammuttuja karhuja, niin se ei ole kovin hyvä yhtälö. Leevi huusi syöttätuolissa nälkäänsä, Peetu kiukutteli iltapalansa kanssa ja pissas keittiön pehmustetulle tuolille, kaatoi maidon lattialle (vahingossa ehkä), minä kiukuspäissäni kiukuttelin Jannelle ja Janne siitä otti nokkiinsa. Ja kun vielä siihen päälle ottaa sen yhtäkkiä tulevan hirvittävän huonon äidin olon kun talo on kuin pommin jäljiltä ja Leevikin syö valmisruokia sen sijaan, että söisi itse tehtyjä, lisä- ja säilöntäaineettomia soseita, turhautuminen  Peetun kuivaksi opettelusta, ikävä miehen kainaloon, ikävä kahdenkeskistä oloa, yhtäkkinen itseinho ylimääräisiä kiloja kohtaan... No juu, tuostakin selvittiin ja kaikki hyvin taas. ;) Paitsi että tuo on kyllä melkeinpä joka iltaista. Peetulla tuntuu olevan aika tiukassa välillä tuo 2 vuoden uhma. Joka asiasta pitää ainakin periaatteessa olla vastaan. Rasittavaa! Ja ne miljoonat Anna, anna, anna sanat päivän mittaan. Tai "mikä tuo on?",  "Kuka setä/täti tuolla on?",  "Kennen auto/koira/kissa/pyörä/mopo/traktori tuolla on?"  "Mikä auto tuolla ajaa?" Mitenkä niin kysely ikä meidän Peetulla!? ;)

Nyt taidan olla sellaisella tuulella, että voisin vain kamalasti purnata joka asiasta, joten voi olla paras, että palaan asiaan joskus toiste.

Sen verran vielä, että se virkaamalla tekemäni pyöreä liina valmistuu OK vauhtia. Ja myös yksi ihan hyvä juttu on se, että minä TIEDÄN mitä annan äitilleni synttärilahjaksi elokuussa!! Yleensä olen ihan pihalla synttärilahjojen suhteen, mutta tällä kertaa keksein hyvän lahjan! ;)